HALLITUS LEIKKAA KAIKILTA, PAITSI ITSELTÄÄN!

Taide- ja kulttuurialalla on normaalia, että työ on projektiluontoista ja työkeikat voivat olla lyhytkestoisia ja osa-aikaisia, jolloin työttömyyskorvaus sovitellaan. Projektien välissä taide- ja kulttuurialan tekijät myös usein suunnittelevat seuraavaa projektia ja hakevat rahoitusta työttömyysjakson aikana.

lue lisää

KULTTUURIBUDJETTI NOSTETTAVA 1 %:IIN

Taide- ja kulttuuriala on merkittävä työllistäen 130 000 henkilöä ja sen osuuden ollessa 3,1 % Suomen BKT:stä – mikä on enemmän kuin esimerkiksi metsätalouden tai maatalouden osuudet. Alan tekijät olivat koronan aikana tiukilla kun heiltä evättiin toimeentulon tekemisen mahdollisuudet miltei kahden vuoden ajalta. Nyt on aika nostaa kulttuuriala ahdingosta.  OKM…

lue lisää

HOITOA, EI RANGAISTUKSIA!

Suomessa kuolee huumausaineisiin joka viikko 3-5 ihmistä. Erityisesti nuorten huumausaineista johtuvat kuolemat on nousseet hälyttävästi viime aikoina. Nykyisen huumausainelainsäädännön ongelmista suurin on se, ettei laki palvele nykyisessä maailmassa sille asetettuja tavoitteita – vähentää käyttöä ja sen aiheuttamia haittoja, huumekuolemia ja rikollisuutta. Nykyinen huumausainelainsäädäntö voi tutkimusten mukaan päinvastoin jopa pahentaa tilannetta. …

lue lisää

MILJARDIEN VERONALENNUKSET RIKKAILLE EI OLE OIKEIN

Edellinen hallitus heikensi koulutuksen rahoitusta reilulla kädellä. Melkein miljardin leikkaukset koulutukseen oli niin suuri virhe, ettei sitä pystytä korjaamaan yhden vaalikauden aikana. Samaan aikaan kouluissa henkinen rasitus kasvaa, joka vaatii lisäpanostuksia mm. mielenterveyspalveluihin. Myös opettajat ovat uupuneita. Nykyinen hallitus on onnistunut parantamaan tilannetta huomattavasti, mutta ei kuromaan umpeen edellisen hallituksen…

lue lisää