Not so breaking news; olen ehdolla Pohjois-Pohjanmaan Vasemmiston puheenjohtajaksi vuodelle 2026 😊🌟
Olen nyt ollut kaksi vuotta puheenjohtajana ja aika on mennyt valtavan nopeasti. Tähän kahteen vuoteen mahtui presidentinvaalit ja eurovaalit 2024 sekä vuoden 2025 alue- ja kuntavaalit. Ilokseni voin todeta, aluevaalit onnistuivat alueella hyvin, ellei erinomaisesti. Saimme kaksi lisäpaikkaa aluevaltuustoon ja näin myös kaksi paikkaa aluehallitukseen ja lautakuntiin. Se on antanut aluevaltuustoryhmällemme isommat muskelit vaikuttaa. Myös kuntavaaleissa alueen toimijat tekivät valtavan hyvää työtä ja kannatuksemme nousi edellisistä vaaleista.
Koen yhdeksi onnistumisekseni puheenjohtajana erityisesti viestintäkanavien rakentamisen alueen jäsenistölle sekä koen, että olen onnistunut auttamaan erityisesti uusien jäsenten ja ehdokkaiden yhteensaattamisessa, mikä on näkynyt ulospäin hienoina vaalikampanjoina ja sitä myöten myös menestyksenä.
Ilokseni olen saanut huomata, että virkeä toiminta ei ole loppunut vaaleihin, vaan on jatkunut aktiivisena myös vaalien jälkeen. Olemme saaneet uusia jäseniä, mikä kertoo Vasemmiston hyvästä työstä ja siitä, että ajamallemme politiikalle on kysyntää. Vasemmisto nähdään oikeana vaihtoehtona nykyiselle oikeistopolitiikalle.
Mutta työ ei ole ohi. Pelkkä kanavien rakentaminen ei riitä. Kanavat on saatava aktiivisempaan käyttöön ja uudet jäsenet paremmin mukaan itse toimintaan. Tässä on valtavasti tehtävää ja puheenjohtajana olen valmis jatkamaan tätä työtä myös ensi vuonna. Vuosi 2026 on erityisen tärkeä vuosi, sillä alamme rakentamaan eduskuntavaalivoittoa. Meillä on kaikki avaimet onnistua, mutta itsestään se ei tule tapahtumaan. Olenkin valmis laittamaan työhaalarit niskaan ja tekemään työtä sen eteen, että onnistumme.
Mulla on vahva usko meihin ja jäseniimme. Tunnen itseni etuoikeutetuksi saadessani olla puheenjohtajana viimeiset kaksi vuotta. Intoa ja halua jatkaa tämän mahtavan porukan puheenjohtajana on kova.
Pohjois-Pohjanmaan Vasemmiston syyskokous pidetään Oulussa, Lasaretissa 13.12., missä valitaan puheenjohtaja, varapuheenjohtajat sekä hallitus. Toivotankin kaikki tervetulleeksi kokoukseen.