Hyvät toverit!
Noin kaksi vuotta sitten Suomi sai historian ehkä oikeistolaisimman hallituksen. Kesällä 2023 päästiin lukemaan hallitusohjelma, mikä osoitti, että luvassa on neljä vuotta pelkkää kuritusta.
Oma huoleni heräsi, kun Kokoomus valitsi ensimmäisenä perustuslakivaliokunnan puheenjohtajuuden. Huoli nousi siitä, mitä Kokoomus sanoi valinnan jälkeen (epätarkka lainaus): “Perustuslaki on estänyt tärkeiden uudistusten läpiviennin. Nyt pääsemme laventamaan perustuslain tulkintaa.”
Ensimakua asiasta saatiin sosiaaliturvaleikkausten kohdalla. Sosiaaliturvaleikkaukset jaettiin pieniin osiin, ja ne käsiteltiin yksittäisinä lakihankkeina perustuslakivaliokunnassa ja runnottiin läpi opposition, kansalaisten ja asiantuntijoiden kritiikistä huolimatta. Koska monet näistä leikkauksista koskevat samaa ihmisryhmää, olisi kaikki leikkaukset pitänyt käsitellä yhtenä pakettina, eikä hajottaa pieniin osiin. Jos perustuslakivaliokunta olisi noudattanut hyvää tapaa ja oikeudenmukaista valmistelua, olisivat leikkaukset olleet perustuslain vastaisia.
Samaa kylmää kyytiä on saanut kokea myös työväki. Ensimmäiseksi estettiin poliittinen lakkoilu, vaikka hallitus oli tehnyt itsestään työmarkkinoiden osapuolen puuttumalla työmarkkinajärjestöjen välisiin toimiin. Tästä muistutti myös työnantajapuoli useamman kerran samalla kun raukkamaisesti piiloutui hallituksen selän taakse. Työssäoloehtoa pidennettiin ja samalla työttömyydestä alettiin rankaisemaan.
Työväkeä kuritetaan myös muuta kautta. Työmatkavähennys pieneni kun omavastuuta nostettiin ja kattosummaa laskettiin. Erityisesti meillä pohjoisessa, missä työmatkat voi olla pitkiä, tämä näkyy työläisen kukkarossa. Naisvaltaisia ja matalapalkka-aloja kuritetaan vientivetoisella palkkamallilla, mikä sementoi matalat palkat ja palkkaerot. Leipomoalaa puolestaan kuritettiin yölisien poistolla. Lisäksi määräaikaisia työsopimuksia ei enää rajoiteta, takaisinottovelvoitetta höllennettiin ja potkulaki on valmistelussa.
Hallitus kertoo, että veronkevennykset nostaisivat työläisen käteen jäävää osuutta. Tämä on vale. Vaikka toisella kädellä annetaan murusia, toisella kädellä viedään kokonaisia leipiä pöydästä. Nämä leivät jaetaan ministeritason palkkaa nauttiville kakkujen kera. Viimeisenä uutisena ammattiyhdistysmaksujen verovähennysoikeus poistetaan. Kaiken tämän tarkoituksena on puhtaasti murentaa ammattiyhdistysliikettä.
Vappu on tunnetusti työväen ja opiskelijoiden juhla. Hallitus on tehnyt parhaansa, ettei näinä kahtena vuotena ole ollut, ja tulevana kahtena vuotena tule olemaan juhlan aiheita. Hallituksen toimet ja leikkaukset eivät koske vain työttömiä ja työväkeä. Oman osan leikkauksista ovat saaneet maistaa myös opiskelijat.
Edellisen kerran vallassa ollessaan oikeistohallitus siirsi opiskelijat opiskelijan asumislisän piiristä yleisen asumistuen piiriin. Nyt sama porukka on perumassa omia päätöksiään, mikä aiheuttaa opiskelijoille valtavat tulonmenetykset. Menetykset voi olla jopa satoja euroja kuukaudessa. Kaiken huippuna hallitus väittää satsaavansa koulutukseen, mikä todellisuudessa tarkoittaa mm. ammattikoulutuksen rahoituksen leikkaamista. Sama koskee korkeakouluja.
Kun kaikki nämä laitetaan yhteen, on luvassa seuraavaa; Peruskoulun jälkeen nuoret joutuvat koulumaailmaan, missä opettajilla on liian suuri työtaakka kannettavana ja koulutuksen laatu kärsii.
Koulusta valmistutaan heikommilla opeilla entistä raadollisempaan työelämään, missä odottaa ikuiset määräaikaiset työsopimukset. Tästä johtuen elämän suunnittelu on, jos ei mahdotonta niin ainakin todella vaikeaa. Jos työelämässä joudut naaman perusteella irtisanotuksi, tai työsopimusta ei jatketa määräaikaisuuden jälkeen, on yhteiskunnan turvaverkko leikattu täyteen reikiä, joiden välistä on aina helpompi ja helpompi pudota tyhjän päälle. Ahkeralla työnteolla ansaittu ansiosidonnainen tippuu jo työttömyyden alkuvaiheessa, vaikka tämän etuuden eteen on joutunut tekemään entistä enemmän töitä. Jos tämän turhan stressin johdosta satut sairastumaan, apua ahdistukseen on entistä vaikeampaa ja kalliimpaa saada. Pahimmassa tilanteessa menetät kotisi, koska asuntosi on liian kallis. Kun on aika jäädä eläkkeelle ja tarvii hoivaa, tarjolla on saattohoitoa.
Hyvinvointiyhteiskunnasta on jäljellä vain muisto kun hallitus on muuttanut Suomen hyväntekeväisyysyhteiskunnaksi.
Mutta onneksi tälle kaikelle on vaihtoehto. Inhimillinen, oikeudenmukainen ja tasa-arvoinen vaihtoehto. Vaihtoehtona on yhteiskunta:
Jossa hyvinvointiyhteiskunta turvaa pudotuksilta, ottaa kiinni ja nostaa pystyyn, jos kaatuu.
Jossa yrityksiä, ja yrittäjiä tuetaan, jotta heillä olisi paremmat edellytykset palkata henkilökuntaa.
Jossa yksilöllä on mahdollisuuksia kokeilla, etsiä ja toteuttaa omia unelmia, löytää oma polku.
Jossa lapsista, nuorista, sairaista, vammaisista, työntekijöistä, työnantajista, työttömistä, opiskelijoista, yrittäjistä ja vanhuksista pidetään huolta.
Jossa kaikilla on mahdollisuus viettää onnellista elämää alusta loppuun.
Me Vasemmistossa tarjotaan tämä vaihtoehto. Olemme tarjonneet pitkään, ja tarjoamme myös jatkossa. Ja tälle löytyy myös kannatusta. Tuloksena on viime vaalien valtakunnallinen vaalivoitto!
Meillä on takana kolmet voitetut vaalit ja neljännet on tulossa vuonna 2027. Laitetaan punaliput liehumaan ja jatketaan töitä, jotta toisenlainen tulevaisuus toteutuu.
Vaikka vappua varjostaa hallituksen musta varjo, on tänään syytä nauttia ja parhaiten se onnistuu tovereiden seurassa.
Oikein hyvää vappua kaikille – ei harvoille!