PUHEENI POHJOIS-POHJANMAAN VASEMMISTON KEVÄTKOKOUKSESSA

Olen Juha-Matti Mustonen ja noin 40 vuotta vanha. Olen nyt pari vuotta toiminu aktiivina Oulun Vasemmistoliitossa ja toimin nykyään Pohjois-Pohjanmaan Vasemmistoliiton hyvinvointialueen edustajien työntekijänä.

Nyt kun Natoon liittymispäätös on tehty, alkaa varsinainen keskustelu, mitä Naton sisällä. Näen, että Vasemmistoliitolla on tärkeä paikka olla vaikuttamassa Suomen asemaan ja rooliin erityisesti rauhanpuolustajana. 

Vasemmistoliitto on minun silmissä rauhanliike, jonka tehtävänä on kaikissa mahdollisissa tilanteissa olla puolustamassa rauhaa, solidaarisuutta ja yhdenvertaisuutta niin maan sisällä kuin globaalisti. 

Kahtiajakautuneessa maailmassa vaarana on paluu kylmän sodan aikaiseen asevarusteluun. Tässä Suomen ja erityisesti Vasemmistoliiton tehtävä on ajaa myös Naton sisällä sellaista politiikkaa, joka on vastavoima tälle.

En halua natotukikohtia Suomeen. En halua meidän alueelle ydinaseita, en ilmassa, merellä tai maalla. Suomen tulee ajaa rauhaa ja ydinaseriisuntaa.

Haluan uskoa, että Nato tulee olemaan tulevaisuudessa maailman ykkönen rauhan edistäjänä. Tapoja kyllä löytyy. Meidän tulee tehdä kaikkemme, että näin myös tapahtuu. Urakka on iso, mutta päämäärä on hyvä ja tätä pitää pystyä myös tavoittelemaan!

Maailmassa tulee vielä aika, jolloin Putin ei ole vallassa. Silloin pitää pystyä luomaan suhteet myös itänaapuriin ja oltava valmiina rakentamaan luottamusta ja yhtenäistä maailmaa. Meillä on ratkaistavana ilmastonmuutos, joka vaatii koko maailmaa mukaan.

Vasemmistoliitto on kokoaan suurempi tekijä niin maailmalla kuin Suomessa. Me olemme se voima, joka saa tasa-arvoista, tasavertaista, oikeudenmukaista ja solidaarista hyvää aikaan. Tästä meillä on vahvaa näyttöä nykyisen hallituksen ajalta. Tätä työtä tulee jatkaa myös tulevaisuudessa.

Minut valittiin Pohjois-Pohjanmaan piirin hallitukseen varajäseneksi viimeksi ja esittelin itseni tulevaisuuden lupauksena. Nyt ois aika alkaa hommiin.