“Ongelmien keskellä voi olla lohdullista tiedostaa, että intuition näkökulmasta mahdottomia ongelmia ei ole. On vain kyvyttömyyttä nähdä ratkaisuja.”
Alla hyvä artikkeli, joka saa pohtimaan, miksi usein uudet ideat saavat usein ensimmäisenä murskavastaanoton, kun parhaimmillaan uudet avaukset voivat olla ponnahduslauta uusille ajatusmalleille. Vastustus uutta kohtaan on toistunut satoja vuosia, mitä tulee ajan murroksiin ja elämäämme muuttaneisiin uusiin innovaatioihin.
Kun lähdin miettimään kuntavaaliehdokkuutta mietin, onko minulla riittävästi tietoa päätöksentekoon. Vastaukseni on kyllä ja ei. Huomasin kuitenkin, ettei kuntapäättäjän tarvitse olla joka alan asiantuntija yksin, vaan avausten toteuttamiseksi hyödynnetään ihanteellisessa päätöksenteossa asiantuntijoiden tuottamaa tietoa ja asioita ratkotaan yhdessä parhaita toteutusratkaisuja hakien. Tästä ajatuksesta sain rohkeuden asettua ehdolle.
No, mitä minulla olisi annettavaa ja mitä lähtisin kehittämään poliittisessa päätöksenteossa? Olen seurannut pitkään politiikkaa niin paikallisesti, valtakunnallisesti kuin maailmanlaajuisesti ja huomannut, että uusien ideoiden vastustus perustuu usein lyhytjänteiseen ajatteluun. Kuvitellaan kaiken tapahtuvan tänään tai nähdään ratkaisuvaihtoehtoja olevan vain yksi, kun todellisuudessa vaihtoehtoja voi olla monia. Pitkäjänteisyyden puuttuminen voi johtaa helposti uusien ideoiden alasampumiseen. Esimerkiksi llmastoystävälliseen asumiseen, rakentamiseen ja liikkumiseen siirtyminen toki maksaa, mutta tekemättä jättämisen lasku on pidemmällä tähtäimellä huomattavasti isompi niin rahallisesti kuin inhimillisesti.
Nyt onkin nimenomaan aika pohtia, miten ja millaisilla uusilla avauksilla muutos kohti kestävämpää huomista hoidetaan, koska tekemättä jättäminen ei ole ratkaisu. Päätöksenteossa idealisteja ja rohkeita uusia ehdotuksia tarvitaan. Oulussa on päätetty, että hiilineutraali Oulu 2040 toteutetaan. Nyt on aika rakentaa pala kerrallaan uudenlaista kuntaa, joka yltää lopulta tavoitteeseen.
En usko, että pystyn ratkaisemaan Oulun kunnanvaltuustossa kaikkia oululaisia tai ympäristöä kohtaavia ongelmia huomenna, enkä ensi torstaina, mutta uskon, että voimme saada aikaan loistavat suunnitelmat ja aikataulut asioiden korjaamiseen ja toteuttamiseen hankkeiden aloittamiseksi. Tämä koskee luonnollisesti ympäristöhankkeiden lisäksi muita akuutteja kuntalaisten kohtaamia ongelmia arjessaan. Meillä Vasemmistoliiton ehdokkailla on valtavasti ratkaisuja ja eri alojen osaamista. Haluan olla tässä veneessä mukana visioimassa ja tekemässä parempaa huomista ja tulevaisuutta.
Muutoksen ja tarvittavien toimien lähtökohta on siis idea tulevasta. Idea esimerkiksi siitä, millainen olisi kaikille tasa-arvoinen kunta ja esimerkiksi sen joukkoliikenne, tarjoama koulutus, ympäristö ja palvelut. Laskelmat ja suunnitelmat kyllä saadaan tarkasteluun kun saadaan yhteinen visio ja päämäärä toiminnalle. Nyt on aika laittaa kaikki unelmat ja ratkaisuehdotukset esille. Muistetaan, että hulluuden ja nerouden raja on häilyvä. Sitten ei tarvitse kuin laittaa lapiot heilumaan.